perjantai 12. marraskuuta 2010

Isänpäivä kakku.

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,75 dl mantelirouhetta  

Kostutus:

1-1,5 dl appelsiinimehua  

Täyte ja kuorrutus:

500 g mansikoita
4 dl vispikermaa
0,75 dl sokeria
3-4 tl appelsiininkuorta raastettuna
200 g maustamatonta jogurttia

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään mantelirouhetta lukuunottamatta ja siivilöi kuivat aineet taikinaan varovasti sekoittaen. Ripottele mantelirouhe leivinpaperin päälle ja levitä taikina siihen.
Paista 225 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinparin päälle. Anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohja pituussuunnassa kolmeen yhtä suureen osaan. Aseta ensinmäinen kakkupohja tarjoiluastialle. Viipaloi kohmeiset mansikat. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja maustasokerilla ja appelsiinin kuorella. Lisää kermavaahtoon myös jogurtti. Kostuta kakkupohja mehulla. Levitä kakkupohjan päälle mansikoita ja noin 1/3 täytteestä, tee seuraavalla kerrokselle sama. Laita viimeinen kakkupohja täytteen päälle ja kostuta sekä levitä loput täytteestä kakun päälle.
Tämmöstä herkkua tein isille.Se kyllä vitsaili, että ei olis ollu hyvää, mutta toivon todellakin että se vitsailee.
No, ei tuo ollut parasta mitä olin maistanut, mutta jos tykkäät makeasta, uskon että tykkäät tästäkin.
(Kuorrutus on aika makeaa ja lisäsin siihen vähän kaakaojauhetta,ei se muuten olisi noin ruskeaa :--D)
Terkuin,Annika

6 kommenttia:

  1. Ainiin ja ohje oli 11/2009 Pirkasta

    VastaaPoista
  2. Voisitko mieluummin kirjoittaa itse sen ohjeen, kuin ottaa kuvan siitä, sillä kuvista on vaikea lukea ohjetta? :)

    VastaaPoista
  3. ISÄNPÄIVÄ__KAKKU!
    Arghh

    VastaaPoista
  4. jenni, minä kyllä tunnistan sinut. ei tarvi olla anonyymi :--D

    Anonyymi: Saa kyllä kysyä jos ei saa selvää, mutta en vaan jaksais kirjoittaa noita pitkiä ohjeita, mutta voin toki välillä kirjoittaakin niitä :)

    Ja vinkkinä vielä että ei kannata laittaa tuota appelsiinin kuorta(ei ainakaan yhtäpaljon kuin ohjeessa), koska meillä suurin osa kakusta jäi syömättä koska tuo kuorrutus oli pahaa appelsiinin kuoren takia :(

    VastaaPoista
  5. Eiku e jaksanu kirjautua sisälle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥